Mittwoch, 21. Juni 2017

Kalenteri sanoo, että nyt on kesä

ja niin sanoo myös Google Doodle ja Saksan ilmatieteen laitos. Voisin lähettää muutaman plussa-asteen Suomen juhannukselle.



Sonntag, 18. Juni 2017

166/91

Ostin eilen makeita (ei aina normaalia täällä Saksassa) mansikoita ja leivoin ison täytekakun naapurin vanhalle rouvalle, joka viettää tänään synttäreitään. Täällä myydään mansikat painon mukaan, puoli kiloa nyt 2,49€.


Tein keskimmäiseksi kakkulevyksi suklaapohjan, ans kattoo miltä se maistuu. Vanha rouva on joskus vähän muissa maailmoissa ja sanoi, ettei hänen olisi tullut mieleenkään, että mansikat voisi sopia yhteen suklaan kanssa.


Huomenna meille tulee pohjoissaksalaisia yövieraita, ovat matkalla Baijerista kotiin ja yöpyvät meillä. Heitä varten teen Marttojen Britakakun, siinä viehättää tuo hedelmäkoristelu. Keskiviikkona tulee yövieraita Freiburgista, heillekin pitäisi keksiä jotain kahvileipää. Uuni on kuumana ja ulkonakin on kova helle, sitä on luvattu koko viikoksi.
Täällä alkaa Allulan täysihoitolan kalenteri olla aika täynnä, buukkauksia on elokuun loppuun asti, tosin välillä pääsemme neljäksi päiväksi viinimatkalle Pfalziin suomalaisen kummipojan ja hänen vaimonsa kanssa,se on todellista lepoa. Helena lähetti ystävällisesti Iltasanomien linkin Pfalzista.
Mittasin sattumalta verenpaineen ja voi kauhistus,se on kamalan korkea, tänä aamunakin166/91. Mistähän tuo johtuu? Voiko se johtua siitä, että söin Suomessa kilokaupalla lakua? Voi kyllä osittain johtua tiukasta ohjelmastani, johon kuuluu myös torstaina alkava kolmen päivän Maastricht-keikka kymmenen hengen porukalle, me olemme vastuussa kaikesta ja se vähän jännittää. Ovatko tyytyväisiä hotelliin ja ruokaan ja ohjelmaan? Sataatko koko ajan? Teemmekö sen kolmen tunnin kävelykierroksen kaupungilla sateellakin?

Eilen tuli iloinen yllätys Singaporesta, pikkuinen Carl on saanut veljen. Ihmettelen, miten nelikiloinen kaveri voi mahtua hoikan äitinsä masuun. Olen varmaan jo sata kertaa sanonut, että ystäviemme poika eli tämän peikkopojan isä on todella hyvinkasvatettu (kirjoitetaanko se yhteen?) ja lähetti taas meillekin oikein etanapostissa tämän kortin.


Samstag, 17. Juni 2017

Olkoon

Kun edellisessä postauksessa oli teemana ruumis, niin nyt sitten kuolema. Mielestäni tämä Juicen teksti on todella hyvä ja joskus onneksi osuvakin. Kuvan olen kaapannut ystäväni Miken albumista.

Kuolema soitti.
En vastannut.
Se aikansa kuunneltuaan
tuumaili, että "olkoon",
mutta jätti viestin vastaajaan.


Donnerstag, 15. Juni 2017

Pyhän ruumiin juhlapäivä

Tänään vietetään Saksan osavaltiossa, joissa asuu enemmän katolisia, Pyhän ruumiin juhlapäivää. Esim. Hampurissa on tänään tavallinen arkipäivä. Tämä tuntui suomalaiselta aluksi vähän hassulta, että samassa maassa on paikasta riippuen pyhä tai arki. Tuo päivän nimi ei ole mitenkään kaunis, saksaksi se on Fronleichnam ja sieltäkin pilkistelee se ruumis. Meillä töissä oli aikanaan tapanana toivotella Happy Kadaver eli happy ruhoa.
Seurakunnat järjestävät tänään kulkueita, joista tunnetuin on Mühlheimer Gottestracht, joka on laivakulkue Reinillä. Meidänkin kaupunginosan seurakunta järjesti kulkueen. Hienon pappilan isolla tontilla oli ensin messu ja sen jälkeen lähti kulkue ensin "kyläaukiolle" ja jatkoi sieltä kaupunginosan halki lastentarhan kautta takaisin kirkolle. Kävelin jonkun matkaa mukana tai en siis mukana kulkueessa vaan jalkakäytävällä. Kuvat on kehnoja, kun melkein koko ajan oli vastavalo, mutta pistänpä tänne muutaman, kun on niin eksoottisesta tapahtumasta kyse.


Musiikkina oli mm. Grosser Gott wir loben dich.


Aina kun kuljen tuon pappilan ja sen ison tontin ohi, ajattelen, että miksi pitää olla selibaatti, tuossakin talossa/pihassa olisi tilaa isolle lapsiperheelle.


Tässä kuoripojat menossa ja nykyäänhän sallitaan myös tyttöjä joissakin seurakunnissa.

Tässä pappi kantaa sitä kaikkein pyhintä eli ns. Monstranz, jonka suomalaista nimeä en tunne. Kuka tietää??


Reitin varrella olevat talot oli liputettu tai jossakin oli portaille tehty mauton kotialttari.


Meikäläinen piti enemmän näistä salkoruusuista. En muuten muistanut näiden suomalaista nimeä ja etsin sitä netistä saksalaisella nimellä Stockrose ja käännökseksi tuli "osake nousi".


Happy Kadaver!

Mittwoch, 14. Juni 2017

Wordless Wednesday


Teema♥

Sonntag, 11. Juni 2017

Aurinkoa Suomessa

Aivan suotuisat säät sattuivat Suomen viikollemme, vain kaksi sadepäivää. Lähetin heti naapureille ja kukankastelijoillemme kännykästä kuvan suomalaisesta moottoritiestä, jonka kanssa tylsät saksalaiset autobahnit eivät pysty kilpailemaan. Kuva on Hämeenlinnan kohdalta.


Meidät oli kutsuttu sunnuntaina synttärijuhlille Lempäälään Vaihmalan hoviin, joka osoittautuikin aivan ihanaksi paikaksi.


Ulkona oleva kaunis paviljonki on myös käytössä, mutta koska siellä ei ole vessaa ja mukana oli liikuntarajoitteisia, paviljonki ei tullut nyt kysymykseen.


Juhlien jälkeen palasimme Helsinkiin, jossa saimme asua koko viikon blogiystävän ihanassa omakotitalossa. Kun maanantaina satoi, päätimme pitää ostospäivän ja ajelimme Vantaan outletteihin ja sieltähän löytyikin vaikka mitä. Ostin Marimekon vahakankaan terassin pöydälle, Marimekon pyyheliinoja, Nanson pyjaman, Iittalan maljakoita, kilokaupalla Halvan lakua ja vaikka mitä. Taidetaan tehdä perinne tuosta outletkeikasta, niin halvalla saimme kaikkea.

Tiistaina paistoi taas aurinko ja ajelimme kohti Lohjaa lapsuudenystäväni luokse. Kertomista riitti ja nepalilaisen ravintolan lounaan jälkeen istuimme kahvilla ystävien terassilla ja ihailimme maisemaa, taustalla Lohjanjärvi. Kiitos E ja Y.


Keskiviikkona oli täydellinen kesäpäivä ja ajelimme Tuusulanjärven taiteilijoiden luokse. Kävimme Ainolassa, Halosenniemellä ja Lottamuseossa. Suomi oli kauneimmillaan.





Ainolassa piti kuvata nuo astiat, kun meillä oli kotona tuollainen oikealla alhaalla oleva sinireunainen kulho, minnekähän sekin on joutunut.


Torstaina tuli vihdoin taas sade ja päivä käytettiin shoppailuun Stockmannilla, käyntiin Alvar Aalto-näyttelyssä Ateneumissa ja lounaaseen kummipojan ja hänen vaimonsa kanssa, he olivat sattumalta työmatkalla Helsingissä. Söimme mm. herkullista nieriää Toscaninissa, se pitää välttämättä laittaa muistiin tänne blogiin. Kun sade vaan jatkui ja ilma oli todella kylmä, palasimme kauniiseen vierasmajaamme ja lämmitimme saunan ja nautimme sen lämmöstä.

Perjantaina oli ohjelmassa Loviisa, Ruotsinpyhtää/Strömfors ja Porvoo. Loviisassa oli vähän pilvistä ja paljon katutöitä emmekä viihtyneet siellä niin hyvin kuin olin odottanut, mutta sitten tuli se ruukkikylä, joka oli aivan ihana, se kannattaa ehdottomasti katsoa.


Kotiin koukkasimme Porvoon kautta ja siellä paistoikin sitten aurinko. Kävime syömässä Sinne bistrossa, jota voin lämpimästi suositella. Kiitos Campasimpukan Sarille suosituksesta.

Lauantaina oli vielä aamupäivä aikaa ja päätimme lähteä Keskuspuistoon lenkille. Ja wow mitä lenkkimahdollisuuksia sieltä löytyy. Olisipa tuo lähempänä, niin varmaan veisimme patikkaporukkamme tuonne katsomaan kaunista luontoa ja ihailemaan rentukoita.




Tämä vuodenaika oli oikeastaan ihanteellinen käydä Suomessa, sillä saimme nyt nauttia sireenien ja kielojen tuoksusta toiseen kertaan, meillähän ne ovat jo aikoja sitten kuihtuneet.

Sukulaisten, kummipojan ja lapsuudenystävien tapaamisen lisäksi tapasimme myös kaksi blogikaveria, joista toisen talossa saimme asua ja toisen luona käydä tutustumassa ja drinkillä, kiitos HK ja Blyygiblumsteri, oli kiva tavata, on tämä blogistania vaan niin hieno paikka.

Donnerstag, 1. Juni 2017

Maastricht ja autoilijan iloja

Eilen laitoimme pyörät auton perään ja suuntasimme moottoritielle kohti Maastrichtia.


Organisoimme kaveriporukalle loppukuuksi kolmen päivän retken Maastrichtiin, jota müncheniläiset, hampurilaiset ja freiburgilaiset ystävät eivät tunne lainkaan kun se taas on länsisaksalaisille tutumpi paikka. Meiltähän menee sinne ajaessa vain tunti eli se on lähempänä kuin esim. Frankfurt. Otimme pyörät mukaan, kun niin pystyimme liikkumaan kaupungilla nopeammin ja voimme ajaa hujauksessa mm. sen kolmen tunnin kävelyreitin, jonka olemme suunnitelleet kävellä porukan kanssa.

Hollannissahan jokainen pyöräilee, pyöriä tulee joka suunnalta ja niitä pitää varoa enemmän kuin autoja. Kiinnittyykö teidän huomio mihinkään "erikoisuuteen" tätä alempaa kuvaa katsoessa?


Ajelimme kauniita katuja


ja katselimme kivoja taloja. Tässä asuu varmaan sympaattisia ihmisiä, kun siinä on kaunis köynnösruusu ja EU:n lippu.



Kauniita puistojankin tuli vastaan ja siellä oli kiva levähtää varjossa.


Ravintoloita ja kahviloita löytyy vaikka millä mitalla. Tähän poikkesimme kahville ja saimme taivaallista kirsikkakakkua, en muista niin hyvää koskaan syöneeni.



Ravintolakin piti löytyä meidän kymmenen hengen porukalle ja sitä mietittiin pitkään. Koska me syömme sekä torstaina että perjantaina hollantilaista/eurooppalaista ruokaa, päätimme, että kokeilemme jotain aasialaista. Siihen tarkoitukseen löytyi Umami ja se olikin aikamoinen positiivinen yllätys. Söimme lounaan hintaan 15,50€ ja siihen kuului kaksi eturuokaa ja kaksi pääruokaa enkä pitänyt hintaa kalliina ja maku ja optiikka olivat täydelliset.


Tarjolla oli tonnikalatartaria, katkarapumangosalaattia, ankanrintaa, makrillicevicheä, vietnamilaista kanaa, ruijanpallasta, tryffelipaksoita, kaikki hyvin maustettuja. Umami-sanahan on japania ja se tarkoittaa viidettä perusmakua makean, suolaisen, happaman ja karvaan maun lisänä.


Maastrichtista siirryimme sitten Slenakenin kylään, jossa on sitten viikonloppumatkamme hotelli. Maastrichtin hotellit ovat siihen aikaan kalliita ja päätimme mennä kauniille maaseudulle hotelliin ja tehdä sieltä käsin retkiä kaupunkiin.


Hotellista käsin on tarkoitus kävellä kuuden kilometrin lenkki ja sekin meidän piti tietysti suunnitella ja testata. Emmepä tajunneet, miten mäkistä Hollannin maasto voi olla ja minä päätin ensimmäisen kilometrin jälkeen luovuttaa ja ajelin taas alas laaksoon ja istuin kahvilan terassille, kun Allumies jatkoi matkaa. Hän tuli sitten hakemaan minua kahvilasta ja totesi, että auton avain on pudonnut hänen taskustaan ja siinä sitten istuttiin tunnin automatkan päässä kotoa ilman auton avainta. PANIIKKI. Allumies lähti uudelleen kiertämään reittiä, vaikka ei siitä maastosta kyllä mitään avainta löydä. Meikäläinen alkoi sitten jo soitella naapuristoon ja kysellä, voiko joku ainakin tarkistaa, onko meillä ja missä vara-avain. Ensimmäisellä naapurilla on soitto-oppilas eikä hänellä ollut aikaa mennä meille etsimään, toinen naapuri oli puutarhassaan eikä kuullut puhelinta, mutta kolmas vastasi puhelimeen ja meni meille ja etsi ohjeitteni mukaan avainta ja löysi sen. Huh, yksi ongelma vähemmän. Ja kaiken lisäksi (olen varmaan jo usein sanonutkin, että meillä on ihania naapureita), Frank lupasi tulla tuomaan meille avaimen. Olin hoitanut puhelut kaikki kirkon vieressä olevalta pieneltä hautausmaalta, jossa oli hiljaista. Istuin siinä nurmikolla ja soittelin asiantuntijakavereille, mitä voisi tehdä auton kanssa. Naapuri oli löytänyt meidän pöydältä lapun, jossa uusi siivooja pyysi soittamaan, mutta mulla ei ollut siivoojan numeroa ja jouduin pyytämään sitä yhdeltä naapurilta, joka lähetti sen sitten tekstarina, mutta ei ollut laittanut siihen Saksan suuntaa. Kun en pystynyt ulkomuistista soittamaan numeroon tai suuntanumeron puuttuessa klikkaamaan viestiä, jouduin kaivamaan repustani pussin, jossa on kännykän laturi, kynä ja pieni moleskinevihko ja kirjoitin numeron siihen ylös. Sitten soittelin siivoojalle ja jostain syystä olin ONNEKSI laittanut vahingossa kännykkäni siihen pussiin ja reppuun. Kun sitten aloin ottaa kännykkää repun etutaskusta, etutasku oli tyhjä paitsi sieltä osui käteeni AUTONAVAIN. Me ei olla vieläkään saatu selville, miten se avain on sinne joutunut. Me molemmat tiedämme, että MINÄ en ole taatusti koskenut koko matkan aikana avaimeen ja tiedämme myös, että Allumies ei normaalisti ikinä laittaisi autonsa avainta muualle kuin housun taskuun eikä ainakaan reppuuni, jossa pitää ensin avata vetoketju. Soitin heti Frankille, hän oli ehtinyt ajaa jo 50km, mutta palasi sitten tietenkin kotiin. Veimme naapurit kotiin tultuamme heti viereiseen ulkoilmaravintolaan ja tarjosimme heille kiitollisuudesta hyvät sapuskat ja juomat.

Autoista puheen ollen, mehän kuulumme niihin ihmisraukkoihin, joita VW huijasi pahasti. Skandaali on varmaan suomalaisillekin tuttu. Mehän ostimme vastuuntuntoisina aikanaan dieselauton ja varta vasten ilman automaattivaihteita, koska päästöt ovat silloin (muka) pienemmät. Nythän VW on joutunut maksamaan amerikkalaisille korvausta ja saksalaiset ovat alkaneet miettiä, miksi ei sitten Saksassa makseta mitään petkutuksesta. Nyt ovat muutamat asianajotoimistot alkaneet hommiin ja tarjolla on myös mahdollisuus ryhmäkanteeseen jonkun amerikkalaisen toimiston kautta. Me olemme nyt antaneet asianajajalle valtakirjan ottaa selvää, maksaako oikeusturvavakuutuksemme yksilöllisen kanteen ja jos maksavat, valitamme itse, muussa tapauksessa ehkä ryhmäkanteen kautta, jolloin asianajaja ottaa 35% palautuksesta korvauksena. Eihän siinä niin kamalan suuret rahat ole kyseessä, mutta ihan periaatteesta emme hyväksy tuollaista petosta Saksan tähän asti hyvämaineisimmalta firmalta.